Meillä on karvoja. Tosi paljon karvoja. Mun kaikki vaatteet on saaneet karvavuoren ja karvapäällysen. Tietokonetuoli on saanut oikean karvakruunun.

Syyllinen nukkuu tällä hetkellä sohvalla toinen korva lintassa

Mä en tajua miten siitä voi irrota noin paljon karvaa. Kaksoskissoista irtoaa yhteensä reilusti yli puolet vähemmän karvaa kun tuosta pehmeästä höttökarvanassusta.

Yritin harjatakkin sitä äsken, mutta aina kun tyhjensin harjan ja rupesin uudestaan harjaamaan niin se oli hetkessä täynnä karvaa, tämän toistin monta kertaa ja sitten ajattelin että antaapa olla.

Pitäisi varmaan pistää pesuun ja harjata se siellä kaljuksi

Päähän on koskenu jo monta päivää ihan sikana, ja niskä on ihan jumissa, mikä on varmaan syy tuohon ensimmäiseen. Tänään pitäneekin sitten pyytää vähän hierontaa miekkoselta.

Mirrit eivät ole olleet ulkona moneen päivään, (pääsyy siihen on se että on ollut niin koleaa ja sateista) ja pikkuhiljaa ne varmaan alkaa unohtaa että ulkopuolista maailmaa on olemassakaan kun eivät enää niin hanakasti istu oven edessä ja raavi sitä. En taida niitä ihan heti viedäkkään, kun nyt on rauha talossa :D

Tekis ihan kamalasti mieli ottaa joku pieni tatuointi.. ei mitään tribaaleja tai lohikäärmeitä tms. vaan joku kiva, vähän erikoisempi. Paikkakin ois jo valittuna. Joku kissa aiheinen ois miellyttävä, mutta en halua mitään kiinalaisia merkkejä, enkä mitään semmosia "aitoja" kuvia..  Ainoa ongelma on raha. Niin ja sitten se että uskaltaako :D

Minun kipukynnyksellä ei nimittäin ois hiljasta tuommosen teko :) Ja jos se sattuu enemmän kun epilointi niin unohan koko homman

Pitäisi saada kamalasti uusia vaatteitakin. Tai no housuja ja kenkiä etupäässä. En tajua että miten aina ostan ihan hirveitä kenkiä. siis mä vaan nään jossain parin ja ostan sen, ja sitten kotona mietin kun ne ei käy minkään muun vaatekappaleen kanssa yhteen että miks ihmeessä minä nämä ostin?? Tai siis kengät ei oo hirveitä. Housut ei vaan käy niiden kanssa :D

 

 

Tekisi mieli saada rahaa.

Kun oma rakas kissa jää auton alle tai tippuu parvekkeelta, niin suru on (luutavasti, toivottavasti, ehkä, varmaankin) suuri.

Nyt sitä vasta alkaa tajuta, että miten huonosti kissoja oikeastaan pidetään, ja miten vähän niitä arvostetaan.

Mulla menee kissoihin paljon aikaa.. siis tosi paljon aikaa (tai siis, omasta mielestäni sen verran kun ne ansaitsevat, eli sopivasti.) Luutavasti melkein yhtä paljon kuin mitä normaali vanhempi viettää lapsensa kanssa: (tämäkin toki riippuu lapsen iästä, mutta suhteutan nyt omat kissat 5 vuotiaisiin lapsiin :D ) Niitä pitää syöttää, vahtia että kaikki saa syödäkseen eikä kukaan tunge toisen kupille ja syrjäytä, niiden kanssa pitää leikkiä, niitä pitää halia ja paijata ja silitellä, niitä pitää (joskus) pestä, niitä pitää harjata, ja kynnet pitää leikata. Pitää puhdistaa korvat, ja välillä tyhjentää anaalirauhaset. Pitää siivota hiekkalaatikko päivittäin, ja itse siivoan laatikon myös kokonaan kerran viikossa. Välillä niitä pitää rauhoitella että ne malttaisivat ruveta yöpuulle. Niiden kanssa pitää ulkoilla, niitä pitää viedä lääkäriin tarkastuksiin säännöllisin väliajoin. Kaupassa olen kun kuka tahansa "vanhempi"; luen huolellisesti mitä ruoat sisältää, katselen uusia leluja ja valjaita, pyörittelen tavaroita käsissäni ajatellen että "tämmöinen olisi meille hyvä!!" Lisäksi pidän vielä itseänikin jonkun verran huonona kissanpitäjänä, tai en ehkä niin hyvänä kuin voisin olla, voin keksiä vielä älyttömiä määriä mitä minun pitäisi tehdä, mm. pestä niiden hampaat iltaisin, puhdistaa joka viikko silmät, leikkiä vähän lisää ja ulkoiluttaa vähän lisää yms yms yms..

Ajatus taisi vähän harhailla, joten palataampa tuohon suruun kun lemmikki kuolee tuolla tavalla tapaturmaisesti.

Minun on todella vaikeaa lohduttaa kaveria jonka kissa jäi auton alle, hypättyään ensin alas kolmannesta kerroksesta kerrostaloasunnon parvekkeelta. Tekisi mieli (tätä en tietenkään tee) vain hieman näpäyttää, että millähän tämäkin surullinen tapaus olisi voitu estää.

Tapaus Misu; perheen mukava karvainen LEMMIKKI, lapset tykkää muokata, syö jotain x-tra merkkisiä raksuja, kesällä silloin tällöin raakaa järvikalaa. Joskus herkuksi annetaan maitoa tai kermaa! Saa loikoilla parvekkeella, sehän on sille hirveän hyväksi!! Kesällä mökillä jopa pidetään irrallaan, muutama karkureissu takana, mutta kotiin on selvitty "ehjin"nahoin, kaula on vähän ruhjeilla kun on pitänyt pyristellä irti jostakin ryteiköstä mihin kaulapanta on jäänyt kiinni.

Jos sanoisin ääneen mitä ajattelisin sanoisin näin (tai pikemminkin huutaisin); "Miksi ihmeessä piditte kissaa vapaana parvekkeella jossa ei ole lasitusta/verkotusta?" On todella typerä ajatus, että kun "se ei ole koskaan hypännyt alas" ettei se voisi tehdä niin. Sittenkö vasta pistetään taka-ovi kiinni kun kerran on tipahtanut ja jalka on murtunut? Pyydänkin nyt teitä, joiden kissa on parvekkeella, verkottamaan parvekkeen. Verkko voi olla kanaverkkoa tai muuta vastaavaa, ja vaikka se hieman huonontaa julkisivukuvaa, se luutavasti on erittäinkin hyvä henkivakuutus kissallesi!

Voisin mainita myös ruokinnasta, syöttäisitkö omalle lapsellesi koko elämän ajan vain eineksiä, johon kaupan huonoimmat markettiraksut voi hädin tuskin rinnastaa. Kissalle, joka on lihansyöjä, tarjotaan kuivia paloja joissa on lihaa se max. 4 % (tämäkin usein mm. teuraseläinten päitä, kavioita, suolistoja yms). Madotusta ei hoideta, ja seurauksena raa'asta järvikalasta loisia on melkein 100 % varmasti. Maito sai yleensä vatsan sekaisin, ja sitten ihmeteltiin ja mirrille huudettiin ja läpsittiin ja nenä painettiin kiinni ulostuslätäkköön jota ei oltu keritty tehdä laatikkoon.

Eläinlääkärikäynneistä puhumattakaan. Mirri ei todellakaan ollut saanut rokotusta, sitä ei oltu leikattu, ei tutkittu millään tavalla.

Valjaille ei tietenkään ole viitsitty opettaa. Mitä maalla voisi muka tapahtua kissan vapaana ollessa? Tottakaihan se tulee takaisin, kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Jos villieläimet jahtaavat, niin pääseehän se puuhun. Eikä se siitä pannasta mihinkään kiinni jää.

Onhan lapsi tietenkin hieman erilainen, mutta jollakin tapaa hyvä havainnollistamiskeino. Pistäisitkö oman 3-vuotiaan (jos sinulla ei ole, niin kuvittele että olisi) lapsesi pihalle yksin?

Omistajalle ei tullut mieleen, että entä jos villieläin olisikin saanut kiinni, entä jos oltaisiinkin kiivetty puuhun, mutta kun sieltä ei päästä enää alas. Jos panta ei olisi antanut lopulta periksi tuntien ja taas tuntien rimpuilun jälkeen, niin miten monta päivää oltaisiin pysytty hengissä, kituen?

Jos tuollainen kissanpitäminen on sinulle normaalia, eikä tämä teksti säväyttänyt ollenkaan, niin pyydän, etsi kissallesi uusi koti (ellet ole valmis itse parantamaan tapojasi) jossa pyydät kissasta kohtuullisen maksun, vannotat että rokotukset, leikkaukset yms. hoidetaan, ja vaikka et tietäisikään mitään oikeanlaisesta ruokinnasta, niin pyydä, että tulevassa kodissa siitä otettaisiin paremmin selvää.

Jos tunnet jonkun, joka pitää kissaansa tällä olevalla tavalla, niin pyydän, käytä 15 minuuttia aikaa siihen että otat vaikka internetistä ( hyvä sivusto tähän on http://img.orion.fi/liitteet/201654.pdf ) miten kissaa tulisi pitää, ja välität tietoa eteenpäin. Jos sana ei mene perille, niin tee jotain, ilmoita tarvittaessa vaikka eläintensuojeluun! (http://www.sey.fi/ suomen eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta löydät paikkakuntaasi lähinnä toimivan eläinsuojelutoimen)

Jos kissasi saa pentuja, ja annat niitä pois, niin pidä huolta siitä että pentu saa hyvän elämän. Että sen henkeä arvostetaan yhtä paljon kuin ihmisenkin! Anna pennut pois vasta luovutusiässä (joka on 12 viikkoa, eli 3 kuukautta. Virheellisesti jotkut saattavat luulla, että luovutusikä on vain 8 viikkoa, mutta tähän aikaan mennessä pentu ei ole vielä saanut kehittyä tarpeeksi!)

Jos kissasi on ulkokissa (mihin myös liittyy paljon vaaroja. Se voi jäädä autonalle, joutua kissa tappeluun, tai mikä pahinta, joutua ihmisen kiusaamaksi! Eli parasta jos kissa olisi sisäkissa!)  niin leikkauta se. Vaikka se olisi uros, niin leikkuuttamalla turha mouruaminen loppuu, kissa pysyy varmemmin pihassa ja elinikä kasvaa, myös merkkailut vähenee.

Älä kuvittele vanhanaikaisesti, että kissa kuuluu suomen luontoon, sillä näin ei ole asian laita. Jos kissa jo pentuna totutetaan sisäasumiseen (ulkoilua vain valvotusti valjaissa ja/tai SUOJATUSSA parveketilassa) niin se ei osaa ulos kaivatakkaan.

Pyydän, arvosta viehkeän eläinystäväsi henkeä yhtä paljon kuin omaasi, sillä yhdeksää elämää sillä ei ole!

(jos haluat lahjoittaa joko rahaa tekstiviestin muodossa [5 € per viesti] tai tilata kiss kis kassin jolla tuet hylättyjen ja kaltoinkohdeltujen kissojen hoito-toimintaa [25 € per kassi] klikkaa sivulle http://www.kissakaveri.fi/2009/ )

 

Viikonloppu tuli ja meni. Perjantaina olin jo ihan maanantai fiiliksissä, johtuen torstain pyhäpäivästä.

Täällä Itä-Suomessa ainakin satoi sen verran viikonloppuna, että ei kissojenkaan kanssa ehditty ulkoilemaan, Paitsi tuon ottokissan, sen kanssa kun kävely on aina niin sutjakkaa

Oli aika väsynyt viikonloppu. Nytkin heräsin vasta ihan äsken (pitää nyt tässä mainita vielä että olen sairauden takia kotosalla, mieheni sen sijaan puurtaa töissä  ) tai oikeastaan heräsin ensimmäisen kerran jo 4 yli kuusi, valvoin kymmeneen ja nukahdin sitten, ja kun heräsin oli kello jo puoli yksi.. Ihmettelen vain kun pistin herätyskellon vielä soimaan yhdeksitoista ennen kuin rupesin pienille torkuille, mutta joko se ei ollut soinut, tai sitten olin unissani kytkenyt sen pois päältä.

Eilen sain myös ihan älyttömän maalausvimman Clive Barkerin Abarat -kirjoista joissa on aivan mielettömiä maalauksia (ja kirja on kyllä hyvä muutenkin! Eli suosittelen kaikille, joita vähänkin fantasia kiinnostaa, kyseessä ei ole mikään lastenkirja!!) Yritin kovasti maalata samalla tyylillä, mutta en ole ihan varma että millä nuo taulut on tehty, kun akvarellimaalauksiksi ne ovat aivan liian tummia ja värikkäitä, mutta toisaalta ei oikein näytä että niitä olisi sutjailtu öljyväreilläkään.. Noh mutta, arvaahan tuon että vesiväreillä ja lyijy&mustalla mustekynällä ei tullut aivan samanlaista jälkeä.. Ensimmäisestä maalauksesta (akvarellipaperille) tuli ihan ok, mutta toinen näyttää sitten jo melkein 4 vuotiaan maalaamalta.. Harmittaa vähän kun se viimeinen epäonnistui, aina kun minä saan päähäni jonkun tuollaisen inspiraation jostain, niin on pakko onnistua, muuten jää homma kesken..  (näin on tapahtunut jo mm. sisustamiselle, kirjoittelemiselle, muille piirustuksille, leipomiselle)

Ja nyt pitäisi sitten hyvin vähistä rahoista ostaa vielä nuokin öljyvärit ja kokeilla niillä! Ja pohjia tietysti!

Lisäksi hieman harmistuin, kun olin jo aiemmin maalannut pari "lastenkuvaa" joista tuli ihan hienoja.. Noh, erään merkkipäiväni kunniaksi äiti tarjoutui ostamaan jotain mitä tarvitsin, ja hetihän sanoin että osta 2 kehystä johon menee A4 kokoinen papru sisälle, että saisin taideteokset seinälle..

Sitten kun menin lahjaa noutamaan, niin harmikseni hän oli ostanut tosi paljon pienemmät kehykset, kun ei kuulemma A-nelosia enää ollut ollut ja sanoi että voihan niitä maalauksiani leikata sen verran että mahtuvat..

Äippäkään kun ei ole mikään varakas, niin en kehdannut sitten olla leikkaamatta isoja reunoja pois maalauksista (joiden yksityiskohtiin & värityksiin olin käyttänyt paljon aikaa) mutta ärsytti kyllä jonkun verran, ja ihan harmittikin leikata pari olennaista osaa pois.

Toinen kaksoskissoista oli yön aikaan oksentanut.. Huolestuttaa hieman, kun meillä ei yleensä kukaan oksentele, mutta parin viimeisen kk aikana on luutavasti sama kissa alkanut ihan satunnaisesti silloin tällöin puklautella.. Silloin kun olen itse tapahtumaa todistanut, niin luulisin että kyse on ollut liiasta ahmimisesta, kun heti ruoan jälkeen on oksennettu.. Näistä öisistä en voi tietää, mutta tosin menemme heti ilta ruoan jälkeen mieheni kanssa nukkumaan, joten voi olla kyse samasta jutusta.. Eläinlääkärille en vielä ole rohjennut asian tiimoilta ottaa yhteyttä, koska muuten on mirri erittäin elinvoimainen, maha ei arista mistään kohtaa ja juo ja syö hyvin.. Syyskesällä sitten kun mennään taas rokotukset ottamaan, niin pitää teettää kateilla ihan kunnon yleisterveystarkastus, ettei varmasti ole mitään mitä en ole huomannut.. Ja nyt kai olisi hyvä aika ottaa vakuutus noille, että sitten jos sieltä jotain löytyy, ja joudutaan vaikka johonkin leikkaukseen, niin saataisiin meidänkin köyhään perheeseen vähän avuja jostain, mutta onko minulla rahaa vakuutuksen ottamiseen? Ei, ja miehellä en kehtaa maksattaa kaikkea, kun hän muutenkin maksaa ison osan meidän kotitalouden menoista&kissoista..

H&M:n pakettikin lähti minulle ruotsista jo viime tiistaina, miten pirussa se voi kestää näin kauan että se tulee tänne? Niin no tottakai torstaina oli helatorstai ja silloin ei varmaankaan paketti päässyt eteenpäin, mutta luulisi, että se olisi silloin keskiviikkona ollut jo matkalla suomeen, niin että perjantaina se olisi sitten ollut täällä, mutta eipä ole vieläkään tullut tekstarilla ilmoitusta.

Inhottaa tilata netistä vaatteita, kun niiden tulemisessa sitten aina kestää, eikä tiedä että onko miten sopivia, mutta mulla on myös Paniikkihäiriö, enkä ole pariin kuukauteen oikein pystynyt meidän käpykylästä lähtemään isommille maille ostoksille, joten tähän on nyt sitten tyytyminen.

Aurinkoisia viimeisiä toukokuun päiviä! Huomaa heti että miten paljon parempi olo on kun on jo ihan kevätkesä.. ei ole enää kaamosmasennus päällä ;) Jospa kohta pääsisi uimaankin ;D

Olen 18 vuotias "kissanainen"

Kotona 3 kissaa (kaikki poikia, maatiaisia ja leikattuja) jotka ovat sisäkissoja, tosin välillä ulkoillaan valjaiden ja ulkohäkin merkeissä!

Kirjoitin ennen kuulumisiä kissoista&ihmisistä erään kuvagallerian päiväkirjaan, mutta en usko että se oli oikea paikka, joten päätin tehdä oman blogin!

Minulla on ollut kissoja siitä lähtien kun synnyin. Olen erittäin eläinrakas, ja tuomitsen eläinrääkkääjät&kaltoinkohtelijat ankarasti.. (pillitän jos lehdessä on uutinen koskien kyseistä asiaa)

Minulle kissat eivät ole lemmikkejä, vaan perheenjäseniä, ja oikeammin lapsiani. Ihmislapsista en pidä, ja nämä varmaan jäävätkin ainoiksi "jälkeläisiksini"

Minulla on puolenkymmentä vuotta vanhempi miesystävä, jonka kanssa ollaan pidetty yhtä vuodesta 06, yhdessä ollaan asuttu 2 vuotta. Hän ei ennen ollut kovin eläinystävällinen (olen vieläkin vihainen siitä että hän ja hänen kaverinsa kaatoivat siilille kuppiin kermalikööriä ennen kuin tapasimme!!! ) mutta nykyään rakastaa meidän karvavauvoja vähintään yhtä paljon kuin minäkin. (olen tehnyt hänestä paremman ihmisen kaikilla tavoilla :D )

2 meidän kissoista on sisaruksia, poikia, ja leikattuja. Tulivat meille vain 5 viikkoisina, lopetus uhan alla. Ovat erittäinkin ihania, ja puuhailua heidän kanssaan riittää vähintään yhtä paljon kuin ihmislapsienkin kanssa (siis kirjaimellisesti joudun vieläkin joskus heräämään yöllä ja laittamaan ne nukkumaan  ) Alussa olivat niin avuttomia kuin 5 viikkoisilta kissoilta voi odottaa, olisivat hyvin kovasti halunneet silloin tulla jo sänkyyn nukkumaan, mutta en uskaltanut niitä ottaa, kun pelkäsin että me murskataan ne jos vaikka käännytään niiden päälle.. Noh, viikon päästä kun ne oli tullleet oli pakko ruveta pelkäämään, koska ne oppi itse kiipeämään sänkyyn :D Toinen vauvoista oli vain puolet toisen kokoinen. Tämä pikkurääpäle leimautui minuun, ja vielä tänäkin päivänä se pitää hiuksiani emon turkkina, ja kaivautuu sinne kehräämään ja varnimaan. Isompi pentu puolestaan nuorena emosta eroon joutumisen takia luputtaa sormia vieläkin. Hän oli pienenä "isin poika" ja meni kaikkialle mieheni perässä.

Muistan vieläkin kun olimme ensimmäistä kertaa ulkoilemassa puistossa, ja pennut oli vapaina koko ajan näköpiirissämme, kun lähdin vähän kauemmas autolle hakemaan jotain, ja vauvvat jäivät mieheni kanssa odottelemaan, niin ne rupesivat miukumaan sitä pienen kissa miukumista, ja lähtivät vaappumaan minua kohti. Hienosti kissat kuitenkin lähtivät vahvistumaan, ja ovatkin nykyään oikein komeita nuoria herroja!

En opiskele tai ole töissä sairauden takia, ja nyt siis olen "kotiäitinä" kissoille, ja vietänkin niiden kanssa enemmän aikaa kuin kenenkään muun kanssa.

Lisäksi meille tuli löytökissa. Leikattu kolli hänkin. Ollut ennen ulkokissana, ja aiheuttikin tulollaan useiksi viikoiksi päänvaivaa kun repi ovet pilalle kun mourusi ulos, ja pissi sohvat käyttökelvottomiksi alussa. Siitä lähti kuitenkin sopeutumaan ja on nyt täysipäiväinen jäsen meidän laumassa. Hänen takiaan siis rakensimmekin ulkotarhan tuohon pihalle, ja kumma kyllä, käveli heti alussa valjaissa paljon paremmin kuin koko ikänsä valjaissa kävelleet kaksoskissat, meidän ottokissa on aivan kuin koira, ja käydäänkin välillä aina suht pitkilläkin lenkeillä hänen kanssaan, ja hän nauttii niistä todella paljon!! Persoonallisuudesta huomaa kuitenkin selvästi, että on ulkokissana ollut, kenties kulkurinakin! Mutta silti toki häntä rakastetaan ihan samalla tavalla kuin kahta muutakin!!

Haaveilen työstä jota voi tehdä eläinten, mieluiten kissojen kanssa. Haluaisin ryhtyä kissakasvattajaksi, kasvattamaan mieluiten siamilaisia, maine cooneja tai norjalaisia metsäkissoja.

Nyt haaveena olisi, että saisin ostettua ensimmäisen rotukissan, jonkun noista ylläolevista roduista. Sitä odotellessa!